Nyt onkin sellainen tilanne, että ei taida mikään työ valmistua ihan heti, kun kaikki ovat niin alkutekijöissään. Paitsi sen vihreän Mohair Lux -huivin pidennys, mutta se ei ole tällä hetkellä aktiivivaiheessa. Koska sain siis kaksi työtä valmiiksi (hartiahuivi ja sukat), piti kosmisen tasapainon ylläpitämiseksi tietenkin aloittaa kaksi uutta työtä. Huovutettavasta Fritids-myssystä jo kerroinkin ja tämä uusin aloitettu työ tulee tästä ihanuudesta.

Eli Sandnesin Kitten Mohairia, aivan vaaleansinistä. Kerroin aiemmin, etten pidä juurikaan karkkiväreistä enkä isommin pastelleistakaan, mutta näille aivan vaaleille sävyille minulla on heikko kohtani, varsinkin ihan vaalealle siniselle ja punaiselle. Tämäkin on sellainen melkeinpä jäänsininen. Tästä pitäisi tulla tällainen eli Moda 5/2005, malli 27. Siis sitten joskus, ehkä ensi talvena ;)

Tuo takaosa on ihan simppeliä raitaneuletta (mikä voikin hidastaa sen valmistumista lievän tylsyyden vuoksi), kolme raitaa sileää ja yksi nurjaa, mutta sekin näyttää tuosta vaaleansinisestä kissanpojasta tehtynä ihanalta, pehmoiselta ja untuvaiselta. Minä vain katselen ja hiplaan neuletta, kun pitäisi neuloa lisää ;) Oikeastaan minun piti aloittaa se viimeisimmän Modan Kitten-keepin ja Helleboruksen risteytys punaisesta Kittenistä ensin, mutta koska sopivankokoiset puikot ovat kiinni toisessa työssä, päätin tarttua tähän sen sijaan.

Ja miksikö outo otsikointi? Lähdinpä sitten tytön kanssa vaunuajelulle, mittari kun näytti mukavaa pirteää pakkaskeliä, muttei kuitenkaan liian kylmää. Meillä kun ei näy ikkunasta oikein sellaisia puita, joista näkisi hyvin tuulen voimakkuuden, tajusin vasta jonkun matkaa kuljettuamme, että tuuli oli kova ja pureva. Kun sitten käännyimme niin, että tuuli osui vaunuihin, tyttö alkoi haukkoa henkeään ja itkeä, kuten käy, kun tuuli käy kasvoille. No, minä sitten käänsin vaunut ja kovalla kiireellä aloin etsiä tuulisuojaa aukon eteen. Eihän se tietenkään ollut siellä, missä sen olisi pitänyt, niinhän aina käy, kun yrittää tehdä jotain kiireellä. Ajattelin, että me emme pääse edes kotiin ilman suojaa, sillä tuuli vain yltyi ja koti oli siinä suunnassa, että tuuli olisi käynyt vaunuihin. Soitin hätäpäissäni jo miehellekin, ja sieltähän se suoja löytyi vaunun ja kantokopan välistä, niin kuin mies arvelikin. Sitten vielä se viritysurakka, kun yritin saada sitä suojaa paikalleen pakkasessa ja tuulessa palelevin paljain käsin, eihän siitäkään meinannut mitään tulla. Kun suoja oli paikoillaan, sormeni olivat aivan jäässä ja sitten tultiinkin jo kovaa vauhtia suoraan kotiin. En todellakaan viitsinyt pikkutyttöä kiusata sen enempää, vaikka tuo suoja auttaakin hyvin. Kun pääsimme kotiin, huomasin, että jopa lipputankokin heiluu aika lailla pihassa. Olisinpa huomannut sen ennen lähtöä...